Katon kunnolla on merkitystä
Keskilaakso teki meistä ja asiakkaastamme lehtijutun. Teksti on referoitu 10.3.2022 julkaistusta Keskilaakson lehtiartikkelista “Katon kunto on keskeisin asia talon terveyden kannalta”. Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut Ilkka Kujala.
Tarkista katon kunto säännöllisesti
Katolla on suuri merkitys koko talon toimivuuteen. Katon tutkituttaminen asiantuntijalla tai omatoimisesti olisi järkevää tehdä noin vuosittain. Pelkkä ulkopuolinen tarkastelu ei kuitenkaan katon kunnon tarkastamiseen riitä, sillä parhaimman käsityksen katon todellisesta kunnosta saa vain ja ainoastaan katsomalla tilanne yläpohjan ja katon välistä, kertoo Kymen Kattokeskuksen toimitusjohtaja Johannes Lehtonen.
Erityisesti talvella lumen myötä katon sortumavaara saattaa alkaa mietityttämään, mutta Lehtonen kuitenkin toteaa, että asianmukaisesti rakennetuilla katoilla ei ole sortumavaaraa. Tärkeintä on suurten lumimäärien osalta kiinnittää katseet lähtökohtaisesti itsetehtyihin katoksiin ja tarkastella näiden rakennelmien kestävyyttä talven aikana.
Koronan tuomat muutokset liiketoimintaan
Korona-aika on tuonut Kymen Kattokeskukselle mukanaan niin positiivisia kuin negatiivisiakin muutoksia. Positiivisessa mielessä, kiinnostus ja halu kattoremonttien toteuttamiseen on kasvanut, sillä ihmisten lisääntynyt aika, kiinnostus remontteja kohtaan ja kasvanut etätyön määrä, on nostanut omakotitalojen, rivitalojen ja kesämökkien kattoremonttien määrää. Kymen Kattokeskuksen markkina-alueeseen kuuluva Kymenlaakso sisältää paljon 60-, 70- ja 80-luvuilla valmistuneita rakennuksia. Kohteita on nyt myös tästäkin syystä reilusti kattoremonttivaiheessa.
Negatiivisena asiana koronan on nähty tuovan komponenttipulan alan rakennusmateriaaleihin – tämä on osaltaan vaikuttanut myös materiaalien hintojen nousuun. Suurin osa Kymen Kattokeskuksen tekemistä remonteista on peltikattoremontteja.
Töyrylöiden kattoremontti
Kymen Kattokeskuksen asiakas Topi Töyrylä on tyytyväinen omakotitalonsa kattoremonttiin. Töyrylät ovat suorittaneet mittavan remontin 1950-luvulla rakennettuun rintamamiestaloonsa. Taloa on remontoitu katon lisäksi maalaamalla ulkopintaa, tekemällä sisällä pintaremonttia ja päivittämällä keittiö laitteistoineen. Töyrylä mainitsee kattoremontin valmistuneen 2,5 – 3 päivässä.
Alkuperäisen artikkelin pääset halutessasi lukemaan täältä. Julkaisu kuuluu maksulliseen sisältöön (kuukauden testijakson saa eurolla).
Lähde: https://www.keskilaakso.fi/paikalliset/4500754