Lahdessa 1790-luvulla rakennettu navetta koki pitkään tarvitun kattoremontin

Lahdessa sijaitsevan 1790-luvulla rakennetun navetan betonitiilikatto koki pitkään tarvitun uudistuksen 2019 syksyllä. Navetan aikaisempi reilut 100 vuotta vanha betonitiilikatto päästi ylläpidosta huolimatta kosteutta ja vettä sisään, joten kattoremontti oli tarpeen.

Kymen Kattokeskus valikoitui remontin tekijäksi kilpailukykyisellä hinnallaan, kaupankäynnin sujuvuudella ja 100-prosenttisella kotimaisuudellaan. “Kotimaisuus oli tärkeä tekijä työn sujuvuuden kannalta firman sisällä”, Kettunen toteaa.  

Kohteen kartoitus hoitui pääasiassa Kettusten ollessa muualla. Kettunen esittelee navettaa, ja kertoo kyseessä olleen haastava kohde korkean ja ison katon vuoksi. Navetan vierellä kulkee myös pyörätie ja työkoneilla on vaikea päästä pihalle. 

Whatsapp ryhmä oli Kettusen mukaan hauska ja hyvä tapa pitää yhteyttä reaaliajassa. Tieto kulki nopeasti kaikkien välillä ja jopa huumoria heitettiin. Ryhmä oli myös hyvä paikka tsempata puolin ja toisin. “Ryhmä on oikein hyvä työntekijöiden ja asiakkaan kannalta”, päättää Kettunen.

 

 

“Remontti alkoi hieman alkuperäistä ajankohtaa myöhemmin, mutta kuitenkin sallittavissa puitteissa. Kattoremontti kuitenkin valmistui annettua nopeammin, mikä oli hyvin positiivista”, kertoo Kettunen. “Ammattilaisten työtä oli hauska seurata, ja kuinka logistiikka ja aikataulut toimivat säntillisesti.” 

“Remontin edetessä tuli pieni erehdys nurkkapeltien kanssa”, Kettunen jatkaa. “Ensimmäiset pellit olivat väärän värisiä. Asia kuitenkin hoidettiin tyylikkäästi ja nopeasti kuntoon, ja remontti taas jatkui.” 

Vaikuttavinta koko projektissa oli työn eteneminen ja logistiikka, Kettunen tiivistää. Remontti eteni järjestyksessä ja hyvin. Navetan vanhat kattotiilet nostettiin nosturin avulla pois, ja uudet tilalle samaa nosturia käyttäen. Uusien tiilien asennus kävi nopeasti. Nosturi saapui ajallaan, ja oli vain tarvittavan ajan kohteessa. Myös myyjän kontaktointi ja myyntityyli tekivät vaikutuksen. Kettunen päättää haastattelun kehumalla Kymen Kattokeskuksen myyjien toimintaa. “Tomi otti meihin yhteyttä rakennusmessuilla käydyn tapaamisen johdosta. Tomin positiivisesta ja ammattimaisesta lähestymisestä jäi hyvä kuva koko firmasta, ja sellainen olo, että he tietävät mitä tekevät.” 

Remontoidun navetan tiloista on tarkoitus tulla juhla- ja kokoustilat.

 

 

Kattoremontin valmistuttua illan hämärtyessä Kattokeskuksen pojat siivosivat ja pakkasivat tavaransa ja lähtivät kohti Kouvolaa. Samana iltana kauppaan lähtiessämme kuulimme kuitenkin musiikkia navetan suunnalta. Ajattelimme, että jossain on juhlat mutta työmaaradio olikin unohtunut navetan taakse yksin möykkäämään ja pakkasta uhmaamaan. Laitoimme WhatsApp ryhmään kuvan radiosta johon saimme hauskaa palautetta.