Kymen Kattokeskus on katto- ja ränniremonttien sekä kattohuoltojen erikoisasiantuntija. Lupaamme sinulle sujuvimman kattoremontin.
Arvostelu Googlessa
Remonttia
Ei ole sattumaa, että palaamme samalla kadulle tekemään seuraavankin katon. Olemme aina pitäneet huolta, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä ja siksi meitä on helppo suositella. Haluamme kuulla rehellisen palautteen toiminnastamme, sillä teidän tyytyväisyys on päätavoitteemme.
Kun katto tulee teknisen käyttöikänsä päähän, on kattoremontti ajankohtainen. Katon tekninen käyttöikä on rakennustavasta ja -materiaaleista riippuen 30-50 vuotta. Mitä ikääntyneempi katto on kyseessä sitä suurempi riski on vesivahingolle. Tästä syystä katto kannattaa tarkastaa vuosittain. Jos katto vuotaa sisälle asti on jo liian myöhäistä. Kattoremontti kannattaa tehdä ennen kuin vahinko on sattunut. Katon kunnossapidon ja käyttöiän maksimoinnin kannalta ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat elintärkeitä.
Tiesitkö, että kattoremontin aikana talossa voi asua normaalisti? Remontti tehdään alusta loppuun työturvallisuus ja asukkaiden turvallisuus huomioiden. Työmaa pidetään siistinä ja turvallisena, jolloin asuminen voi jatkua normaalisti remontista huolimatta. Asennuksesta koituu väistämättä jonkin verran ääntä, mikä on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi kotieläinten kannalta.
Omakotitalon kattoremontti kestää alusta loppuun 2-4 päivää. Työn valmistuttua siivoamme huolellisesti jälkemme, joten paikat jäävät vähintään yhtä hyvään kuntoon, kuin ne olivat tullessamme.
Kymen Kattokeskuksen oma innovaatio Super Silence on ainutlaatuinen kattoratkaisu, joka yhdistää hiljaisuuden, kestävyyden ja kustannustehokkuuden. Se on suunniteltu palvelemaan asiakkaita, jotka arvostavat rauhallista asumismukavuutta ja pitkäikäistä huoltovapautta.
Kaikki lähtee katon kuntokartoituksesta, jossa selvitetään asiakkaan tarpeet, terveellinen turvallinen koti huomioiden. Kattoasiantuntijan laatimasta kuntoraportista näet selvästi katemateriaalin, aluskatteen, alusrakenteiden, yläpohjan, eristeiden, läpivientien ja sadevesikourujen kunnon. Raportti sisältää myös kuvat ongelmakohdista. Kartoituksen pohjalta lähdetään yhdessä suunnittelemaan kohteen tarpeisiin sopivaa korjaussunnitelmaa.
Kattoasiantuntija laskee kustannuksen katon kunnostamisesta. Laskemme aina kilpailukykyisen, kiinteän tarjoushinnan. Yllätyslaskuja ei siis tule, vaan tarjoamme kokonaisuuden avaimet käteen -periaatteella, mikä tekee asioinnin helpoksi.
Kun kaupat on kätelty, asiakkaan kanssa sovitaan tarkempi asennusajankohta. Remontti tehdään yhtäjaksoisesti alusta loppuun sujuvasti. Meille on tärkeää, että koko remontin läpi asiakas on ajantasalla remontin kulusta. Jokaiseen suurempaan remonttiin luodaan oma pikaviestiryhmä, jossa myyjä, asennustiimi ja asiakas voivat keskustella saumattomasti. Oli asia pieni tai suuri, se tavoittaa heti jokaisen.
Myyjä ottaa yhteyttä kattoremontin valmistuttua ja sopii lopputarkastuksen yhdessä asiakkaan kanssa. Siinä käydään läpi remontin kulku alusta loppuun, tarkastetaan yhdessä työn jälki sekä laaditaan lopputarkastuspöytäkirja. Takuut astuvat voimaan tarkastuksen jälkeen.
Etsi postinumeron tai osoitteen avulla
Asiakaslähtöiset arvomme näkyvät toiminnassamme ja heijastuvat asiakkaalle. Teemme rehellistä kaupankäyntiä kilpailukykyisillä hinnoilla ja läpinäkyvällä hinnoittelulla. Jatkuva kommunikointi ennen remonttia, sen aikana ja sen jälkeen mahdollistaa remontin sujuvan läpiviennin ja takaa, että asiakkaamme ei jää missään vaiheessa epätietoisuuteen. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme asiakaspalautteiden myötä.
Palveluksessanne on tuttu paikallinen henkilökunta, joka on helposti tavoitettavissa. Kokenut vakituinen henkilöstömme palvelee vuodesta toiseen korkealla tasolla.Toiminnallamme on jatkuvuutta: meillä on vakiintunutta tyytyväistä asiakaskuntaa, joka palaa meille uudestaan ja uudestaan oman tai tuttavien katon kunnostustarpeissa.
Kaikki palvelumme ovat pitkän elinkaaren palveluita, teemme kuin tekisimme itsellemme. Annamme työllemme aina takuun. Kattoremonteissa takuu on jopa 10 vuotta. Käytämme markkinoiden laadukkaimpia, parhailla takuilla olevia tuotteita. Materiaaleille myönnetään jopa 50 vuoden takuu (peltituotteet/lappeet).
Kattoon liittyvät remontit ovat usein merkittäviä investointeja. Helpotuksena tarjoamme edullista, joustavaa rahoitusta. Rahoituksen ansiosta koko summaa ei tarvitse maksaa kerralla, vaan maksamisen voi jakaa pidemmälle ajalle sinulle sopiviin kuukausieriin. Rahoituksen saa 2500-50000 €:lle.
Hinta koostuu monesta eri tekijästä. Keskimäärin omakotitalon kattoremontti maksaa n. 20000€. Lisätietoja ja esimerkkilaskelmia löydät Mitä kattoremontti maksaa?
Meiltä saat aina yksilöllisen teille räätälöidyn kokonaisuuden, avaimet käteen periaatteella. Kiinteähintaisessa tarjouksessa ei ole piilokuluja. Mikäli remontin aikana yllätyksiä ilmenee, sovitaan näistä kustannuksista aina etukäteen ennen työn aloittamista.
Omakotitalon kattoremontin tekeminen kestää keskimäärin noin 3 päivää.
Kattoremontissa teemme lähes kaikki omien asentajien voimin, mikä lisää sujuvuutta remontin toteuttamiseen.
Kattoremontin voi maksaa osissa tai laskulla kahdessa erässä. Lisätietoja rahoituksesta.
Toimitusaika on normaalisti 4-8 viikkoa tilauksesta. Mikäli katto tarvii pikaista uusimista pystymme tarvittaessa myös nopeaan toimitusaikaan.
Asiakkaat ovat meille kaikki kaikessa. Sama kattoasiantuntija kuljettaa sinut läpi Suomen sujuvimman kattoremontin tilauksesta loppuraporttiin.